Iensairauksien hoito

Iensairauksien hoito käsittää erilaisten hammaspeitteiden (hammaskiven) poiston hampaista, ja siihen käytetään erilaisia laitteita ja menetelmiä. Hampaan pintaan kiinnittyvä bakteerikerros aiheuttaa esimerkiksi ientulehdusta eli gingviittiä.

 

Ensimmäinen tulehdusmerkki on ienverenvuoto (hampaita harjatessa) sekä paha haju ja maku suussa.

 

Tulehtuneet ientaskut ovat hyvä kasvualusta mikrobeille, ja ne voivat levitä myös muualle elimistöön ja pahentaa monia yleissairauksia.

Jos ientulehdusta ei hoideta

(eli plakkia ei poisteta), hampaiden kiinnityskudos alkaa tuhoutua. Ien irtoaa hampaasta ja muodostuu syviä taskuja, jotka ovat hyvä kasvupaikka leukaluuta tuhoaville bakteereille. Nopeasti etenevän ientulehduksen syytä ei aina tiedetä tarkkaan. Tavallisesti on kyseessä ihmisen vastustuskyvyn heikkeneminen jonkin yleissairauden seurauksena.

 

Merkkinä hammasjuuren ympäristön tulehduksesta on ienverenvuodon ja pahanhajuisen hengityksen lisäksi myös ikenien turvotus, märkäpesäkkeet ientaskuissa ja hampaiden liikkuminen.

 

Nykyinen suuntaus hammashoidossa on pikemminkin sairauksien ennaltaehkäisy, jonka vuoksi ienhoito on kokonaisuus, joka vaatii sairauksien syiden selvittämistä, hygieniatekniikan opettamista ja henkilökohtaisen suuhygieniaohjelman suunnittelua sekä valvontaa. Huolellinen päivittäisestä suuhygieniasta huolehtiminen on ientulehduksen ennaltaehkäisyn ja siitä paranemisen edellytys